Antinniemen Asukasyhdistys

Valkeakoskella toimiva asukasyhdistys


Jätä kommentti

Antinniemen ensimmäinen talo

Antinniementie 12

Antinniemeen oli suunniteltu uutta asuntoaluetta ja tonttijakoa jo 1930-luvun loppupuolella. Asemakaavaa ei vielä alueella ollut. Vanhasta tonttikartasta löytyi tieto, että tonttijako oli vahvistettu 1.7.1939.  Yhtyneet oli jo vetänyt alueelle vesijohdon ja viemärin. Tehtaan työmiehet Toivo Nieminen ja Kalle Järvinen olivat saaneet rakennusluvan uudelle alueelle ja talohanke eteni kesällä 1939 tavoitteena muutto ennen talvea. Kun 50 vuotta myöhemmin taloa kunnostettiin, löytyi seinien välistä ja tapettien alta syksyn 1939 sanomalehtiä. Varsin hälyttävien uutisten vallitessa ja tietoisena ehkä rintamalle lähdöstä oli rakennusta jouduttu viimeistelemään. Talon toinen rakentajista Kalle Järvinen kaatui sittemmin Säntämässä vuonna 1941.

 Talo rakennettiin kahdelle perheelle, mutta yläkertaan tehtiin myös toiset huoneistot, kullekin keittiö ja kammari. Yläkerran huoneet tehtiin alivuokralaisia varten. Sodan jälkeen ne olivatkin Kansanhuollon käytössä. Keittiöiden lämmönlähteenä oli puuliesi ja kammareissa oli pönttöuuni. Taloa rakennettaessa on materiaaleista ollut pulaa. Sokkelissa on käytetty ns. säästöbetonia, jossa on ollut isoja kivenmurikoita mukana. Lautatavara on ollut sekalaista, mutta sinänsä hyvälaatuista. Materiaalien kestävyydessä ei silti ole tingitty, suuri osa alkuperäisistä materiaaleista mukaan lukien ikkunat ja ulkovuoraus on edelleenkin paikallaan ja kohtuullisen hyvässä kunnossa. Maalista on ollut pulaa, jonka vuoksi talo oli käsitelty ensiksi ns. Valken vernissalla joka oli ilmeisesti mäntyöljyä.  Se on ollut hyvä pohjuste, ja osaltaan selittää vuorauslautojen hyvän kestävyyden, mutta se myös aiheutti maalatessa ongelmia kuplimisen vuoksi vielä 50 vuotta myöhemmin.  Eristyspurua oli vain välipohjissa. Ulkoseinissä oli ’termospullo-rakenne’, joka oli tehty käyttäen Paperituotteen teollisuuspapereita. Myöhemmin talolle oli hankittu ’villahousut’, eli ruiskutettu seiniin onnetonta urea-vaahtoa, joka remonttia tehdessä myöhemmin lenteli taivaan tuuliin.  Huopakatto oli ollut katteena alusta lähtien, koska kuuleman mukaan silloin ei saanut peltikattoja rakentaa, ne kun eivät olisi kestäneet silloisessa rikkipitoisessa ilmastossa. Vasta viime vuonna talo sai ensimmäisen peltikatteensa.  Kellariin oli rakennettu verannalta johtavat jykevät betoniportaat. Kellarissa oli sauna, mutta muuten se oli maapohjakellarina.  Tontti oli alun perin jyrkästi metsään päin viettävä. Niinpä sitä jouduttiin tasoittamaan kellarin kaivauksesta peräisin olevalla maa-aineksella.  Tontin vierellä kulki kapea tie järven rantaan. Yleinen katu nimeltään Järvikuja siitä tuli vasta vuonna 1980.           

Tontit olivat ilmeisesti alun perin vuokratontteja, koska vasta 1.10.1943 tehtiin tonttikauppa jossa tehtaantyömies Toivo Einar Nieminen ja vaimo Saara Ester sekä työmiehen leski Helmi Lea Järvinen ostivat Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiöltä mainitun tontin hintaan 1 markka. Lainhuuto kaupalle on saatu 7.3.1945. Markka maksettiin kuitenkin juhlavassa tilaisuudessa vasta joskus 50-luvulla. Sodan jälkeen olikin Antinniemessä sitten runsaasti rakennushankkeita meneillään.

 Rakennus oli 1980-luvun lopussa vielä varsin alkuperäisessä, hiukan ankeassa kunnossa, kun Niemisen jälkeläiset ja Järvisen leski lähtivät sitä myymään. Osa talon huoneistoista oli ollut tyhjänä jo useita vuosia. Talon viimeisenä asukkaana oli yksi opiskelija. Kun talon lämmitykseksi oli muutettu pönttöuuneihin asennetut, yösähköllä toimivat vastukset, oli opiskelijaparalla talvisin hiukan hankalaa, kun illalla ennen klo 22 kädet palelivat ja aamulla heräsi hiki otsalla. Talo siirtyi 22.4.1988 tehdyllä kaupalla sen nykyisille asukkaille Iisa ja Jouko Airolalle.  Sen jälkeen rakennusta remontoitiin vuoden verran varsin perusteellisesti. Kellari otettiin käyttöön ja huoneistot yhdistettiin. Talon eristys ajanmukaistettiin ja lämmitysmuodoksi valittiin öljylämmitys. Vanhat pönttöuunit kunnostettiin ja ne ovat edelleen käytössä talvipakkasilla. Vuonna 1996 talon salaojitus uusittiin ja samalla pihaan tuli osittain kivetys. Autotalli rakennettiin vuonna 1990. Talo on palvellut hyvin nyt jo yli 70 vuoden ajan.

Artikkelin tiedot ovat peräisin asiakirja-kopioista sekä keskusteluista Aarne ”Aape” Järvisen kanssa, joka vietti lapsuutensa tässä talossa.

 

 Teksti: Jouko Airola, Antinniementie 12


Jätä kommentti

Jäsentiedote 3/2013

LAULAJAISET

 ti 19.03.2013 klo 18.00

Katiskatalossa (Antinniementien ja Rengastien risteyksessä ammattiosaston kokoustiloissa) järjestetään yhteislaulutilaisuus ja lauletaan vanhoja kouluaikaisia lauluja sekä maakuntalauluja.

Tilaisuudessa säestää ja laulantaa johtaa Terhi Saarinen. Laulun lomassa juodaan pullakahvit.

Sydämellisesti tervetuloa!

Asukasyhdistyksen jäsenmaksu

Jäsenmaksuksi päätettiin vuosikokouksessa 10 eur/talous ja 5 eur/yhden hengen talous.

Jos et vielä ole maksanut jäsenmaksua, pyydetään se maksamaan mahdollisimman nopeasti (viimeistään 31.03.2013)  asukasyhdistyksen tilille 549409-293202 Valkeakosken Osuuspankkiin.

 Aurinkoista kevään odotusta!


Jätä kommentti

Jäsentiedote 1/2013

ANTINNIEMEN ASUKASYHDISTYS RY:N

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS

Aika              ti 12.02.2013 klo 18.00

Paikka          Ammattiosaston kerhohuoneisto, ”Katiskatalo”

Antinniementien ja Rengastien risteys

Käsiteltävät asiat

1                    Kokouksen avaus

2                   Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan

tarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa

3                    Hyväksytään kokouksen esityslista

4                    Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

5                    Esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto

6                    Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden

myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7                    Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis-,

jäsen- ja kannatusmaksujen suuruus

8                    Valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle ja puheenjohtaja

9                    Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatarkastajat

10                  Muut mahdolliset asiat

11                  Kokouksen päätös

12                  Esitelmä Energiatodistusten kiemuroita                                              Jouko Airola

Kahvitarjoilu!


Jätä kommentti

Pikkujoulutunnelmia v. 2012

Asukasyhdistyksen jäsenet kokoontuvat pikkujouluun Katiskataloon 12.12.2012.

Moderni joukuusi

Moderni joukuusi

Paikalle oli saapunut parisenkymmentä jäsentä viettämään iltaa joululaulujen,

jouluaiheisen kilpailun ja ohjelman pariin.

Aktiiviset asukasyhdistyksen tytöt olivat leiponeet pipareita ja joulutorttuja

ja esittivät suunnittelemansa liikunnallisen ohjelmanumeron sekä kauniin

joululyhtyohjelman.

Loppuillasta kuultiin matkaterveisiä Namibiasta ja katseltiin samalla eksoottisia

maisemia Afrikasta.Kuvissa päästiin tutustumaan norsuihin, leijoniin ym. Afrikan eläimiin,

joihin matkalaiset olivat törmänneet aivan lähi etäisyydeltä.

Tyttöjen jouluohjelmaa

Tyttöjen jouluohjelmaa

Vaikka Joulupukki ei joulukiireiltään ehtinyt mukaan, hän kuitenkin muisti paketeillaan mukana olleita lapsia.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita


Jätä kommentti

Vuosikokouspöytäkirja v. 2013

ANTINNIEMEN ASUKASYHDISTYS RY:N

VARSINAINEN VUOSIKOKOUS

Aika              ti 12.02.2013 klo 18.00

Paikka          Katiskatalo

Läsnä            Liite 1

1                    Kokouksen avaus

Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Timo Saarelainen avasi kokouksen.

2                  Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin ja kahden

                      pöytäkirjan tarkastajien ja kahden ääntenlaskijoiden

                      valinta

 Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Timo Saarelainen, sihteeriksi Annu Arola ja

pöytäkirjantarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Eija ja Vesa Sihvonen.

3                    Kokouksen esityslistan hyväksyminen

Hyväksyttiin esityslista.

4                    Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi: kokouksesta oli ilmoitettu jäsenistölle sähköpostilla, paperitiedotteilla ja Valkeakosken Sanomissa viikkoa aiemmin.

Todettiin kokous myös päätösvaltaiseksi.

 5                    Toimintakertomus, tilinpäätös ja

                      toiminnantarkastajien lausunto

 Esiteltiin v. 2012 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toiminnantarkastajien lausunto (liitteet 2, 3 ja 4).

Tilinpäätös osoitti – 330,82 eur alijäämää johtuen jätelava- ja ruohonleikkurikustannuksista. Toisaalta jäsenmaksuja kertyi hyvin keväällä 2012 suoritetun jäsentalouksien päivityksen jälkeen.

Toimintakertomus:

–                     tilintarkastajat muutettiin toiminnantarkastajiksi

–                     19. – 26.10.2012 roskalava puutarhajätteitä varten ja roskia kertyi n. 5 t.

6                    Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden

                      myöntäminen hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

 Kokous päätti vahvistaa tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

 7                    Toimintasuunnitelma ja tulo- ja menoarvio v. 2013 ja

                      liittymis-, jäsen- ja kannatusmaksujen suuruus

 Esiteltiin  ja hyväksyttiin v. 2013 toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio (liitteet 5 ja 6).

Toimintasuunnitelma:

–                     lisäys: jättiputkiesiintymien etsiminen ja niiden hävittäminen.

Ehdotettiin ja hyväksyttiin jäsenmaksuksi 10 eur/talous ja 5 eur/yhden hengen talous sekä kannatusmaksuksi 10 eur/talous. Liittymismaksua ei peritä.

 8                  Hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle

                      ja puheenjohtajan valinta.

 Hallituksen erovuoroisena jäsenenä oli Alpo Survonen ja hänet valittiin uudelleen. Hallitukseen valittiin lisäksi uudelleen Annu Arola, Jouko Airola, Timo Saarelainen ja Esa Ventonen. Hallituksen uudeksi jäseneksi valittiin Heikki Mikkola Marjaana Pason tilalle.

Puheenjohtajaksi valittiin Timo Saarelainen.

9                    Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta

Varsinaisiksi toiminnantarkastajiksi valittiin uudelleen Ilkka Lumme ja Timo Pinomäki.  Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Martti Heikkinen ja Markku Tunturi.

10                  Muut mahdolliset asiat

 Ei ollut muita asioita.

11                  Kokouksen päätös

Puheenjohtaja Timo Saarelainen päätti kokouksen klo 18.40 ja kiitti paikallaolijoita.

Varsinaisen kokouksen jälkeen Jouko Airola piti esitelmän Energiatodistusten kiemuroista (liite 7).


Jätä kommentti

Jäsentiedote 2/2013

Asukasyhdistyksen vuosikokous pidettiin Katiskatalossa 12.02.

Hallitukseen valittiin:

Puheenjohtaja Timo Saarelainen, Antinniementie 13 , timo.saarelainen@pp.inet.fi,  gsm 040-5834415

Varapuheenjohtaja Jouko Airola, Antinniementie 12, jouko.airola@pp.inet.fi, gsm 045-6707171

Sihteeri Annu Arola, Antinniementie 52, annu.arola@pp2.inet.fi, gsm 040-7276723

Rahastonhoitaja Esa Ventonen, Antinniementie 15 , esa.ventonen@pp.inet.fi, gsm 040-5432905

Alpo Survonen, Antinniementie 3 , alpo.survonen@suomi24.fi, gsm 0400-799196

Heikki Mikkola, Antinniementie 42, heikki.mikkola1@gmail.com, gsm 040-5770812

Jäsenmaksuksi päätettiin 10 eur/talous ja 5 eur/yhden hengen talous.

Jäsenmaksu pyydetään maksamaan 15.03. mennessä asukasyhdistyksen tilille 549409-293202 Valkeakosken Osuuspankkiin.

Asukasyhdistyksen seuraava tilaisuus ti 19.03.

 Katiskatalossa (Antinniementien ja Rengastien risteyksessä ammattiosaston kokoustiloissa) järjestetään yhteislaulutilaisuus ja lauletaan vanhoja kouluaikaisia lauluja sekä maakuntalauluja.

Tilaisuudessa säestää ja laulantaa johtaa Terhi Saarinen. Tilaisuus alkaa klo 18.00.

TERVETULOA!

Mukavaa talven jatkoa jäsenkunnalle!


Jätä kommentti

Toimintakertomus v. 2012

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Antinniemen kaupunginosan asukkaiden yhdyssiteenä, kanavana vaikuttaa alueen asumisviihtyisyyteen ja turvallisuuteen sekä osaltaan valvoa asukkaiden ja alueella kiinteää omaisuutta omistavien etuja heitä koskevissa, yleisessä käytössä olevien maan ja vesialueiden käyttöön liittyvissä asioissa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys valmistelee ja esittää viranomaisille ehdotuksia sekä kannanottoja niin kaavoitusta, rakentamista, katuja, liikennettä, vesi- ja jätehuoltoa, puistoja ja muita yleisessä käytössä olevia maa-alueita kuin myös aluetta ympäröivän Lotilanjärven käyttöä ja suojelua koskevissa asioissa, toimeenpanee keskustelutilaisuuksia, harjoittaa neuvontatyötä sekä kehittää ja ottaa käyttöön muita vastaavanlaisia yhdistyksen tarkoitusta tukevia toimintoja.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa kiinteistöjä ja muuta omaisuutta, järjestää maksullisia huvitilaisuuksia ja arpajaisia sekä ottaa vastaan lahjoituksia.

Asukasyhdistyksen hallitus

 Timo Saarelainen, puheenjohtaja

Jouko Airola, varapuheenjohtaja

Annu Arola, sihteeri

Esa Ventonen, rahastonhoitaja

Marjaana Paso, hallituksen jäsen

Alpo Survonen, hallituksen jäsen

Tilintarkastajat

Varsinaiset toiminnantarkastajat Ilkka Lumme ja Timo Pinomäki ja varatoiminnantarkastajat Martti Heikkinen ja Markku Tunturi.

Hallituksen kokoukset ja yleiset kokoukset

 Hallituksen kokoukset: 23.05.2012, 20.06.2012, 11.09.2012, 23.10.2012, 28.11.2012 ja 13.12.2012 (Kulman Kuulumisten kokoamiskokous). Kokoukset on pidetty sihteerin kodissa.

Sääntömääräinen vuosikokous 10.05.2012 Helluntaiseurakunnan tiloissa.

Yhdistyksen tiedottaminen

Jäsenille on tiedotettu sähköpostilla niille, joilla se on. Sähköpostittomille on toimitettu paperitiedote.

Ilmoitustaulu on käytettävissä sekä jäsenistölle että hallituksen tiedotteille Rengastien ja Antinniementien risteyksessä.

Kulman Kuulumiset ilmestyi kahdesti,  heinäkuussa ja joulukuussa.

Yhdistyksen jäsenmaksu

 Jäsenmaksu säilyi ennallaan vuosikokouksen päätöksen mukaisesti. Se on 10 eur/jäsentalous ja 5 eur/yhden hengen talous.

Tehtyjä aloitteita

 Toimintakauden aikana ei tehty yhdistyksen toimesta aloitteita.

Yhdistyksen järjestämät tilaisuudet

 15.05.2012  Antinniemen siivoustalkoot; mukana 12 antinniemeläistä

28.06.2012  Antinniemen kesäjuhla ja vuoden potkupallo-ottelu Aikuiset vastaan Muksut; muksut voittivat ja mukana oli 28 antinniemeläistä

18.08.2012  Pop-up-ruokaravintola Sihvosen pihassa Rengastie 4:ssä; ruokailijoita oli 100; pääkokkina Bing Tan ja apujoukkoina Sirja Sara, Kirsti Kossi, Saarelaiset, Ventoset, Arolat, Koskenalustat, Sihvoset; myös kirppari järjestettiin antinniemeläisten lahjoittamista tavaroista ja tulot tulivat asukasyhdistyksen hyväksi

24.08.2012  Antinniemen venetsialaiset; mukana 14 antinniemeläistä

19. – 26.10.2012  roskalava puutarhajätteitä varten ja roskia kertyi n. 5 t

12.12.2012  asukasyhdistyksen pikkujoulujuhla; mukana 18 antinniemeläistä

Valkeakosken kaupunginosayhdistysten tilaisuudet ja muut asukasyhdistyksen toimintaan

liittyvät tilaisuudet

20.03.2012  kaupunginosayhdistysten vuosikokous; sihteerinä toimi Annu Arola. Antinniemen asukasyhdistyksestä mukana puheenjohtaja Timo Saarelainen.

Muuta

 Asukasyhdistys huolehti pallokentän ruohonleikkuusta ja leikkuri huollettiin.

Toukokuussa päivitettiin yhdistyksen jäsentiedot. Mukana toiminnassa on 85 jäsentaloutta  ja 2 kannatusjäsentä.

Mukaan ilmoittautui joidenkin eronneiden tilalle mukavasti uusia jäseniä. 


Jätä kommentti

Toimintasuunnitelma 2013

Yhdistyksen tarkoituksena on olla Antinniemen kaupunginosan asukkaiden yhdysside.Tarkoituksena on toimia kanavana vaikutettaessa asumisviihtyvyyteen ja turvallisuuteen. Valvotaan myös asukkaiden ja alueella kiinteää omaisuutta omistajien etuja heitä koskevissa, sekä yleisessä käytössä olevien maan ja vesialueiden käyttöön liittyvissä asioissa.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys valmistelee ja esittää viranomaisille ehdotuksia sekä kannanottoja niin kaavoitusta, rakentamista, katuja, liikennettä, vesi- ja jätehuoltoa, puistoja ja muita yleisessä käytössä olevia maa-alueita kuin myös aluetta ympäröivän Lotilanjärven käyttöä ja suojelua koskevissa asioissa, toimeenpanee keskustelutilaisuuksia, harjoittaa neuvontatyötä sekä kehittää ja ottaa käyttöön muita vastaavanlaisia yhdistyksen tarkoitusta tukevia toimintoja.

Pyritään järjestämään jo perinteiseksi tulleet tilaisuudet:

–                     Antinniemen siivoustalkoot toukokuussa

–                     kesäjuhla 27.06.2013

–                     tuoksubalsamien hävitys pallokentän reunoilta ennen kasvin kukintaa heinäkuussa

–                     jättiputkie-esiintymien etsiminen ja niiden hävittäminen

–                     venetsialaiset elokuun lopussa

–                     roskalava puutarhajätteille syyskuussa

–                     joulukuussa jokin jouluinen tilaisuus

–                     julkaistaan Kulman Kuulumiset kesäkuussa ja joulukuussa.

Edellä mainittujen tilaisuuksien lisäksi järjestetään mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan seuraavat tilaisuudet:

–                     koululaulujen ja maakuntalaulujen lauluilta 19.03.

–                     pop up-ravintolapäivä toukokuussa ja elokuussa ja niiden yhteyteen kirppari, jonka tuotot asukasyhdistyksen hyväksi

–                     avoin puutarhapäivä elokuussa ja perennojen vaihtopäivä joko toukokuussa tai elokuussa

–                     retki/kesäteatteriretki

–                     juustoilta lokakuussa

–                     ”Leelian lepotuoli” johonkinpäin Antinniemeä.

Antinniemeen muuttaneita uusia antinniemeläisiä informoidaan yhdistyksen toiminnasta ja näin pyritään saamaan uusia jäsentalouksia toimintaan mukaan.

Kaupunginosayhdistyksen katto-organisaation toimintaan otetaan osaa mahdollisuuksien mukaan.

Leikekirjan ylläpitoa jatketaan ja leikekirjaan liitetään juttuja paikallislehdestä jäsenten osallistumista kotikaupunkimme toimintaan. Myös asukasyhdistyksen tapahtumista ikuistettuja valokuvia liitetään leikekirjaan.