Antinniemen Asukasyhdistys

Valkeakoskella toimiva asukasyhdistys

Toimintakertomus v. 2012

Jätä kommentti

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Antinniemen kaupunginosan asukkaiden yhdyssiteenä, kanavana vaikuttaa alueen asumisviihtyisyyteen ja turvallisuuteen sekä osaltaan valvoa asukkaiden ja alueella kiinteää omaisuutta omistavien etuja heitä koskevissa, yleisessä käytössä olevien maan ja vesialueiden käyttöön liittyvissä asioissa.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys valmistelee ja esittää viranomaisille ehdotuksia sekä kannanottoja niin kaavoitusta, rakentamista, katuja, liikennettä, vesi- ja jätehuoltoa, puistoja ja muita yleisessä käytössä olevia maa-alueita kuin myös aluetta ympäröivän Lotilanjärven käyttöä ja suojelua koskevissa asioissa, toimeenpanee keskustelutilaisuuksia, harjoittaa neuvontatyötä sekä kehittää ja ottaa käyttöön muita vastaavanlaisia yhdistyksen tarkoitusta tukevia toimintoja.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa kiinteistöjä ja muuta omaisuutta, järjestää maksullisia huvitilaisuuksia ja arpajaisia sekä ottaa vastaan lahjoituksia.

Asukasyhdistyksen hallitus

 Timo Saarelainen, puheenjohtaja

Jouko Airola, varapuheenjohtaja

Annu Arola, sihteeri

Esa Ventonen, rahastonhoitaja

Marjaana Paso, hallituksen jäsen

Alpo Survonen, hallituksen jäsen

Tilintarkastajat

Varsinaiset toiminnantarkastajat Ilkka Lumme ja Timo Pinomäki ja varatoiminnantarkastajat Martti Heikkinen ja Markku Tunturi.

Hallituksen kokoukset ja yleiset kokoukset

 Hallituksen kokoukset: 23.05.2012, 20.06.2012, 11.09.2012, 23.10.2012, 28.11.2012 ja 13.12.2012 (Kulman Kuulumisten kokoamiskokous). Kokoukset on pidetty sihteerin kodissa.

Sääntömääräinen vuosikokous 10.05.2012 Helluntaiseurakunnan tiloissa.

Yhdistyksen tiedottaminen

Jäsenille on tiedotettu sähköpostilla niille, joilla se on. Sähköpostittomille on toimitettu paperitiedote.

Ilmoitustaulu on käytettävissä sekä jäsenistölle että hallituksen tiedotteille Rengastien ja Antinniementien risteyksessä.

Kulman Kuulumiset ilmestyi kahdesti,  heinäkuussa ja joulukuussa.

Yhdistyksen jäsenmaksu

 Jäsenmaksu säilyi ennallaan vuosikokouksen päätöksen mukaisesti. Se on 10 eur/jäsentalous ja 5 eur/yhden hengen talous.

Tehtyjä aloitteita

 Toimintakauden aikana ei tehty yhdistyksen toimesta aloitteita.

Yhdistyksen järjestämät tilaisuudet

 15.05.2012  Antinniemen siivoustalkoot; mukana 12 antinniemeläistä

28.06.2012  Antinniemen kesäjuhla ja vuoden potkupallo-ottelu Aikuiset vastaan Muksut; muksut voittivat ja mukana oli 28 antinniemeläistä

18.08.2012  Pop-up-ruokaravintola Sihvosen pihassa Rengastie 4:ssä; ruokailijoita oli 100; pääkokkina Bing Tan ja apujoukkoina Sirja Sara, Kirsti Kossi, Saarelaiset, Ventoset, Arolat, Koskenalustat, Sihvoset; myös kirppari järjestettiin antinniemeläisten lahjoittamista tavaroista ja tulot tulivat asukasyhdistyksen hyväksi

24.08.2012  Antinniemen venetsialaiset; mukana 14 antinniemeläistä

19. – 26.10.2012  roskalava puutarhajätteitä varten ja roskia kertyi n. 5 t

12.12.2012  asukasyhdistyksen pikkujoulujuhla; mukana 18 antinniemeläistä

Valkeakosken kaupunginosayhdistysten tilaisuudet ja muut asukasyhdistyksen toimintaan

liittyvät tilaisuudet

20.03.2012  kaupunginosayhdistysten vuosikokous; sihteerinä toimi Annu Arola. Antinniemen asukasyhdistyksestä mukana puheenjohtaja Timo Saarelainen.

Muuta

 Asukasyhdistys huolehti pallokentän ruohonleikkuusta ja leikkuri huollettiin.

Toukokuussa päivitettiin yhdistyksen jäsentiedot. Mukana toiminnassa on 85 jäsentaloutta  ja 2 kannatusjäsentä.

Mukaan ilmoittautui joidenkin eronneiden tilalle mukavasti uusia jäseniä. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s