Antinniemen Asukasyhdistys

Valkeakoskella toimiva asukasyhdistys

Antinniemen asukasyhdistyksen toimintasuunnitelma 2015

Jätä kommentti

 Yhdistyksen tarkoituksena on olla Antinniemen kaupunginosan asukkaiden yhdysside.

Tarkoituksena on toimia kanavana vaikutettaessa asumisviihtyvyyteen ja turvallisuuteen. Valvotaan myös asukkaiden ja alueella kiinteää omaisuutta omistajien etuja heitä koskevissa, sekä yleisessä käytössä olevien maan ja vesialueiden käyttöön liittyvissä asioissa.

Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys valmistelee ja esittää viranomaisille ehdotuksia sekä kannanottoja niin kaavoitusta, rakentamista, katuja, liikennettä, vesi- ja jätehuoltoa, puistoja ja muita yleisessä käytössä olevia maa-alueita kuin myös aluetta ympäröivän Lotilanjärven käyttöä ja suojelua koskevissa asioissa, toimeenpanee keskustelutilaisuuksia, harjoittaa neuvontatyötä sekä kehittää ja ottaa käyttöön muita vastaavanlaisia yhdistyksen tarkoitusta tukevia toimintoja.

 

Järjestetään jo perinteiseksi tulleet tilaisuudet:

–                     Antinniemen siivoustalkoot toukokuussa

–                     kesäjuhla

–                     venetsialaiset elokuun lopussa

–                     roskalava puutarhajätteille syksyllä

–                     joulukuussa jokin jouluinen tilaisuus

–                     julkaistaan Kulman Kuulumiset kesäkuussa ja joulukuussa

 

Edellä mainittujen tilaisuuksien lisäksi järjestetään mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan seuraavat tilaisuudet:

–                     talvitapahtuma maaliskuun puolessa välissä

–                     mato-ongintakilpailu elokuun alussa

–                     esitelmätilaisuudet ajankohtaisista asioista

 

Muuta:

–                     aloite kaupungille nopeusajoratamerkinnöistä (40 km/h) Asematielle ja Antinniementien alkuun

–                     seurataan Valkeakosken pohjoispuolen kaavasuunnitelmia ja informoidaan jäsenistöä tarpeen mukaan

–                     huolehditaan pallokentän ruohon leikkaamisesta

 

Antinniemeen muuttaneita uusia antinniemeläisiä informoidaan yhdistyksen toiminnasta ja näin pyritään saamaan uusia jäsentalouksia toimintaan mukaan.

Kaupunginosayhdistyksen katto-organisaation toimintaan otetaan osaa mahdollisuuksien mukaan.

Leikekirjan ylläpitoa jatketaan ja leikekirjaan liitetään juttuja paikallislehdestä jäsenten osallistumista kotikaupunkimme toimintaan. Myös asukasyhdistyksen tapahtumista ikuistettuja valokuvia liitetään leikekirjaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s